Vuoden Huiput / Kampanja

 

Kesäkaduillamme on vakava ongelma

 
 

Haaste

Skuutit ovat kätevä menopeli, mutta niiden suosio näkyy karulla tavalla myös tapaturmapäivystyksissä. Kesällä 2022 Helsingin alueella tapahtui keskimäärin kaksi sairaalakäyntiä vaativaa skuuttionnettomuutta päivässä. Suurin osa tapaturmissa olisi vältettävissä. Lisäksi 1.6. astui voimaan uusi laki sähköskuuttien vakuuttamisesta ja Pohjola Vakuutus tahtoi mediassa laadukasta keskustelua sekä laille, että uudelle vakuutustuotteelleen. Tärkeintä oli kuitenkin havahduttaa etenkin nuoret kesänviettäjät skuuttaamaan fiksummin. Siihen tarvittiin tietoa, asenteiden muutosta ja ymmärrystä riskeistä.​​

 
 

Idea

Liikenneturvallisuudesta kannattaa puhua siellä, missä ihmiset liikkuvat. Ja tavalla, joka pysäyttää. Valkoiseksi maalatut ”haamupyörät” ovat pyöräily-yhteisön tapa kunnioittaa pyöräonnettomuuksissa kuolleita. Päätimme rakentaa kampanjan tämän perinteen päälle — mutta tällä kertaa sitä käytettäisiin onnettomuuksien ehkäisyyn. Syntyi Ghost Scoot.

 
 

Lopputulos

Valkoiseksi maalatut Ghost Scootit ilmestyivät katukuvaan vilkkaan päättäjäisviikonlopun aikana. Ne sijoitettiin paikoille, joissa HUSin ja Liikenneturvan datan perusteella on suuri riski joutua skuuttionnettomuuteen. Ghost Scooteissa oli kampanjaviesti, tietoa onnettomuuksista sekä vinkki, kuinka välttää niitä.

Mediatyötä varten tehtiin PR-kysely skuuttausasenteista ja luotiin infopaketti HUSin ja Liikenneturvan datasta. Luomamme kartta paljasti kaupungin pahimmat riskipaikat.

Kaksi maksettua vaikuttajaa levittivät sanaa Ghost Scooteista ja skuuttausturvallisuudesta. Valikoiduille vaikuttajille myös lähetettiin pyöräilykypärä ja kypäräpussi, joka keskustelun vauhdittamiseksi sisälsi vinkit onnettomuuksien välttämiseen ja kartan riskipaikoista. Omissa some-kanavissa jaettu kampanjavideo avasi asiaa syvällisemmin.

Mediatyön ansiosta tärkeät viestit keräsivät kymmenittäin mediaosumia, ja Pohjola Vakuutuksen oma asiantuntija sai laadukasta puheaikaa Huomenta Suomessa. Parasta oli, että nuoret ottivat asian omakseen somessa.

 
 

Pohjola Vakuutuksen ja OP:n sosiaalisen median tileillä jaettu kampanjavideo avasi asiaa syvällisemmin. Mediatyön ansiosta tärkeät viestit keräsivät kymmenittäin mediaosumia, ja Pohjola Vakuutuksen oma asiantuntija pääsi ääneen esimerkiksi Mtv3:n Huomenta Suomessa. Lisäksi nuoret ottivat asian omakseen somessa, ja keskustelu jatkui kampanjavideon ja vaikuttajien sisältöjen kommenttikentissä.

 

7

Ghost Scootia

10 %

sitoutumisaste vaikuttajien
sisällöille TikTokissa

1,6 M

näyttökertaa
kampanjavideolle

6,8 M

potentiaalinen tavoittavuus

38

mediaosumaa
Suomessa

+2,30 %

Liikennevakuutuksien myynti 6-12/24

316 %

kampanjan ROI

 

Ja yleisö, joka otti asian omakseen