
HELSINKI FEST – TAIDELAHJAT / GRAND ONE
PARAS PALVELUMUOTOILU
Lähtökohdat
Kun koronapandemia teki Helsingin juhlaviikkojen järjestämisestä mahdotonta vuonna 2020, sen tilalle kehitettiin Helsingin juhlaviikonloppu. Juhlaviikonloppu auttoi tarjoamaan taidetta nautittavaksi oman sisäpihan tai kotisohvan turvasta. Halusimme kuitenkin tehdä vielä jotain kouriintuntuvampaa, jolla vuoden sloganimme “taide kuuluu kaikkialle” tulisi yhä todellisemmaksi.
Strategia/insight
Taidelahjat-palvelun ja koko Helsingin juhlaviikonlopun inspiraationa toimivat maaliskuussa maailmalle levinneet kuvat italialaisista laulamassa aarioita parvekkeiltaan. Mitä jos helsinkiläiset voisivat itse aktivoitua levittämään taidetta Helsingin tapahtumasäätiön sekä sen yhteistyökumppaneiden Helsingin Sanomien, OP:n ja Accenturen avulla, ja tämä tehtäisiin kaupunkilaisille mahdollisimman helpoksi.
Luova ratkaisu
Elokuussa taide yllätti helsinkiläiset myös kotona, kun Helsingin juhlaviikonlopun osana jaettin liki 300 Taidelahjaa. Taidelahjat mahdollistivat sekä taiteen kokemisen että toisaalta taiteilijoiden työskentelyn tukemisen poikkeusaikana. Taidelahjoja esittivät 20 kotimaista muusikkoa, esittävän taiteen ammattilaista ja runoilijaa. Lahjan sisältö oli yllätys niin tilaajalle kuin saajallekin ja sen esittäjä selvisi vasta paikan päällä. Lyhyet esitykset toteutettiin turvallisesti esimerkiksi lahjan saajan pihalla, porttikongissa tai parvekkeen alla. Taidelahjat olivat maksuttomia ja niitä sai tilata Helsingissä asuvalle läheiselleen kuka tahansa. Avoimen lähdekoodin verkkosovelluksella Taidelahjojen tilaamisesta tehtiin digitaalista, helppoa ja nopeaa.
Toteutus
Taidelahjojen verkkosovellukseen pääsi helposti osoitteessa taidelahja.helsinkifestival.fi, missä pystyi syöttämään lahjan vastaanottajan ja omat yhteystietonsa. Mikäli haetussa kaupunginosassa oli yhä lahjoja jäljellä, pystyi seuraavaksi bookkamaan sopivan ajan taide-esitykselle. Sovittuna aikana taiteilija saapui vastaanottajan kotitalolle, jossa lahjan saaja ja antaja saivat kohdata ja nauttia yhdessä noin kymmenen minuutin ajan musiikista, runoudesta tai esittävästä taiteesta.
Tulokset
Taidelahjat-konsepti sai erinomaisen vastaanoton niin yleisöltä kuin taiteilijoiltakin. Monet yleisöstä toivoivat, että toimintatapa jää pysyväksi myös poikkeusolojen jälkeen. Juhlaviikonlopun kanavissa tehdyn kyselyn perusteella 99 % suosittelisi Taidelahjoja ystävilleen. 97 % Taidelahjoja tilanneista piti palvelua erittäin helppona ja hyvin helppona käyttää. Taitelijat myös kiittivät konseptia: “Olen esiintynyt paljon vankiloissa, vanhusten yksiköissä, vastaanottokeskuksissa yms. Kokemus oli vastaavalla tavalla Taidelahjoissa todella intiimi ja koskettava”.
Taidelahjat-konsepti on toteutettu Islannissa kahdesti syksyllä 2020 ja apuna on käytetty lahjojen tilaamista ja jakamista varten kehitettyä avoimen lähdekoodin sovellusta, mikä kehitettiin nimenomaan Juhlaviikonloppuun. Helsingin juhlaviikonloppu lahjoitti avoimen koodin sovelluksen lahjana koko maailman käyttöön. Jouluna 2020 myös Helsingin kaupunki sovelsi Taidelahjat-konseptia ja jakoi Taidelahjoja esimerkiksi palvelutalojen asukkaille. Kiinnostuneita yhteydenottoja on tullut useista organisaatioista ympäri maailmaa. Konseptin herättämä kiinnostus ja Islannin erittäin positiiviset kokemukset osoittavat, että konsepti vastaa erinomaisesti poikkeusajan haasteisiin.
Helsingin tapahtumasäätiö / Juhlaviikonloppu
Petra Majander, Myynti- ja markkinointijohtaja
Tiia Tuovinen, Markkinointipäällikkö
Laura Gottleben, Viestintäpäällikkö
Turkka Ylinen, Viestintäkoordinaattori
Marita Haukemaa, Graafinen suunnittelija
Alix Helfer, Viestintäkoordinaattori
Kasper Mettälä, Viestintäassistentti
Marko Ahtisaari, Taiteellinen johtaja
Niko Wilkinson, Projektipäällikkö
Kristiina Vuorela, Vastaava tuottaja
Salla Kurronen, Vastaava tuottaja
Emma Abendstein, Stream-tuotannot
Sari Löytynoja, Tuotantokoordinaattori
Pyry Hanski, Tuottaja
Elina Kukkonen, Tuottaja
Outi Lehto, Tuotantokoordinaattori
Applikaation suunnittelu ja tekninen toteutus Counterpoint
Samuel Diggins, Designer
Tero Parviainen, Software Developer
Videotuotanto
Taidelahjojen FB-livelähetykset, dokumentointi sekä koostevideot Kuubi
Sanna Ylimäinen, asiakkuuspäällikkö
Jonna Ilvonen, asiakkuuspäällikkö
Noora Palomäki, projektikoordinaattori
Jussi Partanen, videokuvaaja
Petri Pryl, graafikko-animaattori
Jani Kaatrasalo, kuvausassistentti / tekninen järjestäjä
Videoiden versiointi / The Video Dude
Niilo Kesti
FB-livelähetykset, juontaja
Laura Friman
Kv. videotuotanto / Miltton
Lauri Aalto, tuottaja
Desiree Leinonen, tuottaja
Anton Thompson Coon, kuvaus
Pasi Viitanen, animaatio ja leikkaus
Pyry Lepistö, leikkaus
Henry Kahlman, äänitys
Aaro Visala, kamera-assistentti
Niklas Sandström, valokuvaus
Mainonnan suunnittelu / Miltton
Olli Sirén, strategi
Markus Karlqvist, copy
Tuomas Tofferi, AD, ohjaaja
Katri Kurisjärvi, AD
Minna Malinen, projektipäällikkö
Eva Niskanen, sosiaalisen median strategi
Annina Brandt, asiakkuusjohtaja
Taidelahjat / kumppanit
HS
Heidi Björklöf-Mattila
Niina Käkelä
OP
Soineli Jormakka
Mari Vainio
Katri Heikkinen
Satu Piha-Kujala
Niina Afflecht
Accenture
Reetta Evers
Charlotta Harald
Taidelahja-taiteilijat
Viivi Hakkarainen
Tami Pohjola
Tytti Arola
Markus Hohti
Veli Kujala
Mikko Perkola
Nanna Ikonen
Joakim Berghäll
Helmi Malmgren
Saga Söderström
Katja Koukkula
Minna Tervamäki
Milla Jarko
Miradonna Sirkka
Nuua
Harri Hertell
Pulina Elli
Juho Kuusi
Rebecca Roozeman
Saara Kurki
Artturi Aalto
Maria Ylipää & Niko Kumpuvaara