
Jotta mikään ei pysäytä suomalaista.
Pohjola Sairaala / Vuoden Huiput / Ilmoitukset ja Ulkomainonta

Lähtökohta ja tavoite
Pohjola Terveys muutti nimensä Pohjola Sairaalaksi ja päätti keskittyä yleisterveydenhoidon sijasta ainoastaan ortopediaan. Uusi nimi ja fokus vaati lanseerauskampanjan, joka kirkastaisi sairaalan mission, sekä sitouttaisi monia muutoksia kokeneen henkilöstön kohti uutta suuntaa. Viesti sairaalan erikoistumisesta oli vietävä etenkin ensisijaiselle kohderyhmälle, urheilijoille ja liikkujille.
Harva kuitenkaan kaipaa ortopedia, ennen kuin kunnolla rusahtaa. Yleisesti tuki- ja liikuntaelinvammoja hoitavia toimijoita tunnetaan huonosti. Pohjola Sairaala tarvitsi viestin, joka tarttuisi ja pysyisi mielessä silloinkin, kun tilanne ei ole akuutti.

Luova idea
Kaikki liike lähtee luista ja loukkaantuminen on aina kova paikka. Silloin urheilijan kannattaa valita sairaala, joka ymmärtää liikkumisen paloa ja suhtautuu urheilijan uraan samanlaisella kunnianhimolla kuin omaansa.
Tarina on suuri. Se ansaitsi tulla kerrotuksi arvokkaasti ja inspiroiden. Kiteytimme Pohjola Sairaalan mission napakasti:
Jotta mikään ei pysäytä suomalaista.
Kuvamaailmassa yhdistimme täysin uudenlaisella tavalla ortopedian kovan ytimen, liikkeen ja luut. Sulautimme kliiniseen röntgenmäiseen kuvitukseen suuren ja dramaattisen tunteen, ammattilaisten intohimon pyrkiä jokaisessa suorituksessa parhaimpaansa.
Lopputuloksena on sekä liikkuvana että stillinä toimiva kuva-arvoitus, joka pakottaa pysähtymään viestin äärelle.
Luihin ja ytimiin, kaikissa kanavissa
Kohderyhmän ollessa tiukasti rajattu, pyrittiin mediavalinnoissa täsmäiskuihin. Katukuvassa kampanja näkyi erityisesti valikoitujen urheilupaikkojen läheisyydessä, printissä kampanjaa kohdistettiin nimenomaan liikkujille.
Kampanjan ennennäkemätön ja erottuva kuvamaailma toimi yhtä dramaattisesti niin ulkomainonnassa kuin some-feedeilläkin, sekä stillikuvina valikoiduissa urheilulehdissä ja kuntosaleilla.

Ulkomainonnassa käytetyt filmit
