Lähtökohdat suunnittelulle

Helsinki Pride on Suomen suurin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma, ja viikon ajan näkyvyys ihmisoikeuksille on huipussaan. Helsinki Priden kampanjoinnin tavoitteena on tuoda näkyviin ja nostaa niin oman yhteisön, kuin laajemman yleisön parissa esille sateenkaariyhteisölle tärkeitä asioita kesäkuun Pride-viikon ajan.

Vuonna 2024 Helsinki Priden teemana toimi rauha ja toivo. Teema näkyi sisällöissä ja toimenpiteissä läpi kampanjan kolmella pääviestillä: kasvurauha, rauha konfliktialueilla sekä toivo paremmasta huomisesta. Jotta yhteisön jäsenet kokisivat vaikuttavuuskampanjan omakseen, oli suunnittelun lähtökohtana saada kampanjaan mukaan mahdollisimman monimuotoinen ryhmä eri taustoista tulevia yhteisön jäseniä.

Luova ratkaisu

Kampanjan ytimessä näkyi ajatus Helsinki Priden toimimisesta ikään kuin suurlähetystönä, josta matkaaja voi löytää turvaa ja tukea. Onhan suurlähetystöjenkin tehtävänä edistää edustamiensa valtioiden etuja sekä tuntemusta. Näin syntyi Rauhan ja toivon suurlähetystö.

Ja millainen Priden oma suurlähetystö sitten on? Se on turvallinen tila, joka ei rajoitu fyysiseen paikkaan, vaan ulottuu kaikkialle, missä sitä tarvitaan. Toisaalta se on myös paikka, jonka ovet olivat auki jokaiselle. Ja koska suurlähetystöllä pitää olla lähettiläät, valittiin kampanjan kasvoiksi yhteisön jäseniä, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet rauhaa ja toivoa. Rauhan ja toivon lähettiläiksi pyydettiin monimuotoinen ryhmä yhteisön hyväksi merkittävää työtä tehneitä ihmisiä: Marja-Sisko Aalto, Natalia Kallio, Janne Puhakka, Dakota Robin sekä ​Lola Lorenzo.​ Heidän vierellään kampanjan tunnus lähettää rauhaa ja toivoa hologrammimaisella auralla.

Forumin kulma on Priden kampanjoiden perinteinen paikka, jonka symbolinen arvo yhteisölle on mittaamaton. Sen avulla yhteisö ottaa fyysisen tilan näkyvästi haltuun, edes kerran vuodessa.

Kuvassa etualalla esiintyy kaksi täysin erilaisista taustoista tulevaa transnaista. He kohtaavat Forumin kulmassa lähettäen yhteistä rauhan ja toivon sanomaa. Kuva on suunniteltu niin, että lähettiläät jäävät eri puolille näkymää, mutta toisaalta katujen risteyksessä kuva yhdistyy kahden henkilön kohtaamiseksi.

Toteutus

Pride-viikko alkoi historiallisella hetkellä, Helsingin pormestarin julistaessa kaupunkiin ensimmäistä kertaa Pride-rauhan.

Kampanja toteutettiin Helsinki Priden kampanjoille perinteisesti ulkomainonnan, radion, sekä sosiaalisen median kautta. Lisäksi someen luotiin täysin oma, kanavalle sopiva sisältösarja. Toimittaja Laura Haimilan vetämien Rauhan ja toivon lähetysten avulla saimme mukaan yhteisön ympäri Suomen ja toimme Priden sinne, missä se ei vielä ole.

Radiossa ääni annettiin suoraan yhteisölle, Helsinki Priden alkuperäisen idean ja tavoitteen mukaisesti. Radiokampanjaa varten pyysimme yhteisön jäseniä lähettämään ääniviestejä tilanteista, joissa he ovat kokeneet rauhaa ja/tai toivoa. Ääniviestit laitettiin editoimattomina radiomainoksiin ja Bauerin kanavien kautta koko Suomeen lähetettiin rauhaa ja toivoa.

Osana kampanjaa tehtiin myös ensimmäistä kertaa orgaanisten somevideoiden sarja, joka jalkautui Instagram Reelsiin ja TikTokiin. Konseptin tarkoitus oli herättää Rauhan ja toivoin suurlähetystö henkiin kevyiden, mutta myös asiaa sisältävien uutislähetysten muodossa. Lähetykset alkoivat jo Pride-kuukauden alussa, luoden momentumia ja odotusta Pride-viikkoa kohti mentäessä.

232 300

Instagram näyttökerrat

24 414

TikTok näyttökerrat

Rauhan ja toivon huivi symbolisoi rauhan ja toivon lähettämisen tematiikkaa ja siinä tanssivat kaikki progressiiviset värit, ylpeästi juhlistaen tasa-arvoa sekä rakkautta. Trendikäs huivi oli menestys ja tärkeä osa varainkeruuta.

Ikkunatarran avulla Priden kumppanit pääsivät näyttämään niin sisäisille, kuin ulkoisille sidosryhmille olevansa mukana kampanjassa ihmisoikeuksien puolesta. Auringon osuessa tarraan, heijasti se säteitään huoneeseen.

Kuuntele Rauhan ja toivon ääniviestejä

Tulokset

Kampanja toi viikon ajan ihmisoikeudet valokeilaan, näkyen ja kuuluen niin Helsingin kaduilla, kuin sosiaalisessa mediassa ja radioaalloilla ympäri Suomen. Vaikuttavuuskampanjan lähtökohtana on edustaa yhteisöä ja toimia välineenä, jolla tila otetaan yhteisölle. Tässä kampanja onnistui, niin numeroihin, kuin yleiseen mielipiteeseen katsoessa.

3 309 174

Toteutuneet DOOH-impressiot

151 801

Toteutuneet DOOH-näyttökerrat

100 000

Kulkueeseen osallistujat

361 489

Somemainonnan kattavuus

427 039

Somemainonnan näyttökerrat

325

Mediaosumat

1 544 000

Radion kokonaistavoittavuus