YEAR IN CLARION

Clarion Hotels Finland

Grand One 2020

Paras vaikuttajamarkkinointi / Paras somekampanja / Paras digitaalinen sisältömarkkinointi / Paras kampanja

 
 

Lähtökohdat

Suomen ensimmäiset Clarion-hotellit avautuivat syksyllä 2016. Pari vuotta Suomen markkinoilla toimittuaan, syksyllä 2018 Clarion läpivalaisi brändin tilanteen. Tutkimuksessa huomiotiin eri kohderyhmien kokemukset ja näkemykset Clarionista sekä sen kilpailijoista.   

 Tutkimus osoitti, että Clarion oli lyhyessä ajassa onnistunut kasvattamaan autetun tunnettuuden mukiinmenevälle tasolle markkinassa, jossa valtapaikkaa pitävät isot, pitkään Suomessa toimineet hotelliketjut kuten Sokos Hotels ja Scandic Hotels.        

Tutkimus näytti kuitenkin selvästi sen, että työsarkaa on edelleen. Selkein haaste näkyi milleniaaleissa, josta on kovaa vauhtia kasvamassa yhä tärkeämpi ja ostovoimaisempi kuluttajaryhmä. Erityisen heikosti millenniaalit tunsivat Clarionin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.


Strategia

Milleniaalit eroavat mediakäytöltään muista kohderyhmistä, eikä perinteinen offline-mainonta tavoita heitä tehokkaasti. Lisäksi milleniaalit vaativat tuotteilta ja palveluilta elämyksellisyyttä ja toisaalta vastuullisuutta. 

Oli keksittävä keinoja puhutella tätä haastavaa kohderyhmää vaikuttavasti ja samalla pitkäjänteisesti, sillä burst-tyyppisen kampanjan tulokset jäävät herkästi lyhytaikaisiksi.   

Toimenpiteiden piti samalla rakentaa Clarionin brändiä rohkeana, hauskana ja vastuullisena toimijana kilpaillussa markkinassa, jolle tulee jatkuvasti uusia pelaajia. Suomen markkinalla pienen hotelliketjun tapauksessa tämä tarkoitti ideaa, joka tuottaisi myös merkittävän määrän ansaittua näkyvyyttä.

Keinoksi valittiin vaikuttajamarkkinointi. Halusimme mahdollistaa potentiaalisten asiakkaiden ja brändin välisen vuorovaikutuksen. Toisaalta vaikuttajamarkkinointi antaa brändille mahdollisuuden saada palautetta ja ideoita liiketoiminnan kehittämiseen suoraan milleniaalikohderyhmältä. Tavoitteiksi asetettiin:

1. Brändin tunnettuuden lisääminen milleniaalien keskuudessa Suomen markkinalla

2. Liiketoiminnan kehittäminen vaikuttajamarkkinoinnnin kautta saadun kuluttajainsightin avulla.


Luova ratkaisu

Kutsuimme vaikuttajan testaamaan palvelujamme käytännössä raaimmalla ja hulluimmalla mahdollisella tavalla – muuttamalla hotelliin vuodeksi.

Vaikuttaja sai nauttia Clarion-hotellien kattavista palveluista vuoden jokaisena päivänä; aloittaa aamun valmiilla aamiaisella, unohtamalla kotityöt ja pyykkäyksen vuodeksi sekä pulahtamalla työpäivän jälkeen uima-altaaseen Helsingin kattojen yllä.

Tiedostimme, että tähän sisältyy myös riskejä: entä jos hotellielämä ei maistukaan vuoden verran? Tällaista ei nimittäin oltu aiemmin missään tehty. 

Valitsimme suomalaisen, pääkaupunkiseudulla asuvan vaikuttajan näyttääksemme käytännössä, miksi staycation-lähilomalle kannattaa lähteä juuri Clarioniin. Rajoja rikkovalla sisältömarkkinoinnin kampanjalla halusimme näyttää esimerkkiä uudenlaisen, pitkäjänteisen vaikuttajayhteistyön hyödyntämisestä myös palveluiden kehittämisessä matkailualalla.


Toteutus

#YearInClarion lanseerattiin Clarion Hotel Helsingin Sky Room-näköalabaarissa marraskuussa 2018, kun ilmoitimme etsivämme vaikuttajaa mukaan täysin uudenlaiseen vaikuttajayhteistyöhon: asumaan vuodeksi hotelliin.

Hakemuksia saimme 26, joka ylitti tavoitteen viisinkertaisesti. Karsinnan, haastattelukierrosten sekä finaalin jälkeen mukaan valittiin vahvasti arvoperustaisesti Clarionille paras match: Suomen positiivisimman somevaikuttajan titteliä kantava Joonas Pesonen, @pesojoonas.

Hotellin uusi asukas julkistettiin Matkamessuilla tammikuussa 2019 ja Joonas muutti hotelliin helmikuun alussa

Screen Shot 2020-01-28 at 17.17.02.png

Vuosi hotellissa tarkoitti, että aamiainen, tuparit, bileet, salilläkäynti ja koko arki tapahtuivat Clarionin tiloissa. Näin Joonaksen seuraajat saivat seurata hotelliasumisen hyviä - ja myös haastavampia - puolia lähes 24/7. Samaan aikaan Joonas tutustui Clarionin ammattilaisten työhön viljeli omaa puutarhaa Jätkäsaaren rannoilla ja kävi Clarionin henkilökunnan mukana koko ketjun suurimmasssa tapahtumassa Vinter Konferensissa Tukholmassa.

Sisällöt näkyivät vuoden ajan Joonaksen ja Clarion-hotellien kanavissa. Yhteistyötä hyödynnettiin myös taktisissa kampanjoissa.

Joonas osallistui vuoden ajan myös hotellin liiketoiminnan kehittämiseen: kun asuu hotellissa, näkee monia asioita, joita voisi tehdä paremmin. Joonaksen aloitteessa Clarion Hotel Helsinking Kitchen & Table -ravintolassa otettiin esimerkiksi käyttöön ResQ-hävikkiruokapalvelu, jonka kautta hotellin hävikkiruokaa alettiin myydä kuluttajille.

Screen Shot 2020-01-28 at 17.53.15.png
Screen Shot 2020-01-28 at 18.04.25.png
Screen Shot 2020-01-28 at 18.02.53.png
Screen Shot 2020-01-28 at 18.07.50.png
Screen Shot 2020-01-28 at 18.59.54.png
 

Tulokset

Year in Clarion onnistui tärkeimmässä tavoitteessaan: tunnettuuden lisäämisessä ja mielikuvan muuttamisessa nuorten aikuisten kohderyhmässä. Autettu tunnettuus kehittyi huomattavasti 18-29-v. kohdalla: syksyn 2018 mittauksessa luku oli 44 % mutta keväällä 2019 se oli kohonnut jo 54 prosenttiin.

Clarionille tärkeimmät brändiattribuutit ovat ”Surpricing” ja ”Passionate”. Jo kevään 2019 mittaus osoitti niiden kohdalla selvää noususuuntaa 18-29 vuotiaissa. Attribuuttien lukemat Surpricing: syksy 60 %, keväällä 68 %. Passionate: syksy 63 %, keväällä 73 %.

Joonaksen kanavissa #yearinclarion-sisältöjen yhteenlaskettu tavoittavuus 30.10.2019 mennessä oli 1.8 miljoonaa silmäparia ja sisältöihin oli sitouduttu yli 47 tuhatta kertaa. Iso osa tästä näkyvyydestä oli juuri tavoitellusta milleniaalikohderyhmästä.

Year in Clarion näkyi läpi vuoden myös ansaitussa mediassa: yhteensä kampanjasta kirjoitettiin peräti 31 mediaosuman verran. Tämä tarkoitti yli kaksinkertaista määrää ansaittua medianäkyvyyttä vuoteen 2018 verrattuna.

Yhteistyön seurauksena syntyi konkreettisia ja käytäntöön vietyjä ideoita, kuten hävikkiruoan myynti ulos hotellista. Muita vuoden aikana syntyneitä ideoita on suunniteltu toteutettavan vuonna 2020.

Ja tämä ei jää tähän. Year in Clarion saa jatkoa: vuonna 2020 Clarion-hotelleissa asuvat laulaja Robin Packalen, ympäristökonsultti ja matkabloggaaja Anna-Katri Räihä sekä Kaverin puolesta kyselen -podcastistakin tunnettu bloggaaja Tiia Rantanen. Vuoden neljännen brändilähettilään paikka täytetään avoimen haun kautta keväällä 2020.


Tekijät

Konsepti ja vaikuttamarkkinoinnin asiantuntijatoimisto: PING Helsinki

Viestintätoimisto: Miltton

Asiakas: Clarion Hotels Finland